Päätöksenteko

HALLITUS

Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus. Hallitukseen kuuluu vuosikokouksen valitsemat puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja sekä vähintään kuusi ja enintään kymmenen muuta varsinaista jäsentä sekä neljä varajäsentä. Hallitusjäsenten toimikausi on kaksivuotinen. Hallituksen puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja varsinainen jäsen voivat toimia enintään kolme peräkkäistä toimikautta samassa tehtävässä.

SÄÄNNÖT

Uudenmaan munuais- ja maksayhdistys UUMU ry on vuonna 1967 rekisteröity terveyspalveluihin kuuluva yhdistys.

TOIMINTASUUNNITELMA 2024

Toimintasuunnitelma on yhdistyksen toiminnan suunnitteluun liittyvä asiakirja, jolla kuvataan tulevalle vuodelle keskeisiä asioita ja tavoitteita. Toimintasuunnitelma laaditaan vuodeksi kerrallaan ja vahvistetaan sääntömääräisessä syyskokouksessa.
Vuoden 2024 toimintasuunnitelma hyväksyttiin hallituksen kokouksessa 12.10.2023 ja syyskokouksessa 23.11.2023. 

TALOUSARVIO 2024

Talousarvio eli budjetti on yhdistyksen tilikauden taloussuunnitelma. Se toimii toimintasuunnitelman aisaparina ja kertoo, millaisilla taloudellisilla resursseilla toimintasuunnitelmaan kirjattua toimintaa toteutetaan ja mistä raha toimintaan tulee.
UUMUn talousarvio vuodelle 2024 hyväksyttiin hallituksen kokouksessa 12.10.2023 ja syyskokouksessa 23.11.2023.

———————————————————————

VUOSIKERTOMUS 2023

UUMUn vuosikertomus 2023 käsitellään yhdistyksen kevätkokouksessa 25.4.2024.

TILINPÄÄTÖS 2023

UUMUn tilinpäätös 2023  käsitellään yhdistyksen kevätkokouksessa 25.4.2024.